UUTISET2023-10-09T16:53:57+03:00

HAC:ssa tapahtuu

Lue alta ajankohtaisia uutisia HAC:n toiminnasta, tapahtumista ja yhteistyökumppaneista!

Seuraathan meitä myös somessa!

Leijonaperheen koti kasvaa – HAC ja Garden Helsinki-hanke yhteistyöhön

Helsinki Athletics Cheerleaders HAC ry ja Garden Helsinki -hanke ovat allekirjoittaneet sopimuksen merkittävästä yhteistyöstä. 

Töölössä sijaitseva Helsingin jäähalli “Nordis” peruskorjataan ja modernisoidaan upeaksi ja ainutlaatuiseksi liikunnan ja kulttuurin keskukseksi, jossa voi harrastaa useita eri lajeja. Gardeniin on suunniteltu mm. kaksi isoa tapahtuma-areenaa aitioineen, liikuntatiloja, asuntoja, kauppoja, ravintoloita, kaksi hotellia, toimistoja ja muita liiketiloja. 

Vanhasta jäähallista poistetaan jää, ja tilalle on suunniteltu kaksi liikuntatilaa ja katsomot näille. HAC:lle valmistuvat tilat tullaan suunnittelemaan erityisesti cheerleadingin ja cheertanssin tarpeita ja turvallisuutta vaalien, urheilijoiden ja valmentajien toiveita kuullen. Erityisesti olosuhteet akrobatian harjoitteluun paranevat merkittävästi yhteistyön myötä.

Gardenista saatava lisätila tulee tarpeeseen, sillä kasvava laji ja seura vaativat tätä, jotta kasvu ylipäätään on mahdollista. Yhteistyö sisältää sopimuksen mukaan kolme kiinteää, kilpailualueen kokoista, harjoitusaluetta sekä volttimonttu- ja akrobatia-alueen. Lisäksi sopimukseen kuuluu muitakin liikunta, toimisto- ja tapahtumatiloja tarpeen mukaan esimerkiksi näytösten ja kilpailuiden järjestämiseen, teknisesti edistyksellisessä tapahtumakeskuksessa. 

“HAC:n mukaan tuleminen tarkoittaa Gardenille ja kaupunkilaisille liikunnan harrastamisen aseman vahvistumista osana Garden Helsinkiä. HAC:n ja muiden liikuntalajien aktiiviset harrastajat tuovat Nordikseen arviolta 4 000 – 5 000 harrastajaa päivittäin, ympäri vuoden. Garden tarjoaa poikkeukselliset olosuhteet harrastamisen lisäksi muiden arjen palveluiden käyttöön, esimerkiksi vanhemmille, jotka lapsiaan harrastuksiin kuljettavat. Olemme erittäin iloisia HAC:n liittymisestä Gardenin merkittäväksi käyttäjäksi”, sanoo hankkeen edustaja Ilkka Kilpimaa.

HAC on Suomen menestynein Cheerleading-seura ja yksi Cheerleadingin edelläkävijäseuroista. Tämä merkittävä yhteistyö nostaa seuran toiminnan seuraavalle tasolle ja tarjoaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kasvulle, lajin näkyvyydelle ja yhteistyökumppanuuksille. Tämä yhteistyö tulee tarjoamaan mahdollisuuksia myös isommalle yhteistyölle yli seura- ja lajirajojen.

Olemme erittäin iloisia yhteistyöstä ja on upeaa päästä näkemään, kuinka seurassa yhdessä tehty pitkäjänteinen työ tuottaa jälleen näkyvää tulosta. Paluu Suomen kilpacheerleadingin juurille, “Nordikselle”, missä laji Suomessa sai alkunsa, tuntuu paluulta kotiin.

Tule mukaan kesän 2021 leijonaleireille!

Leijonaleirit järjestetään HAC Training Centerillä kesäkuussa klo 9-16 seuraavina ajankohtina:
7-10.6., 14-17.6. ja 21-24.6.2021!
Leirin hinta on 165€, johon kuuluu valmennus, lounas, välipala ja leiripaita!
HAC:n suositulle kesäleirille voivat osallistua kaikki yli 7-vuotiaat kaiken tasoiset tytöt ja pojat. Leirille voi myös ilmoittautua ilman aikaisempaa cheerleading tai cheertanssi kokemusta.
ILMOITTAUTUMINEN:
Seuran jäsenet voivat ilmoittautua leirille myClub tapahtumissa:
  1. 7-10.6. leirille ILMOITTAUDU KLIKKAAMALLA TÄSTÄ LINKISTÄ
  2. 14-17.6. leirille ILMOITTAUDU KLIKKAAMALLA TÄSTÄ LINKSITÄ
  3. 21-24.6. leirille ILMOITTAUDU KLIKKAAMALLA TÄSTÄ LINKISTÄ 
Seuran ulkopuolisten ilmoittautuminen alla olevan linkin kautta!📝
https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeY6C8kdo5TRJ4ctflm6bbRzuwKbhMaS0r91nfGJjYdTRZUDA/viewform
Paikat täytetään ilmoittautumis järjestyksessä!
Lajiharjoitusten lisäksi leirillä luvassa muuta hauskaa ohjelmaa mm. erilaisia lajikokeiluita, workshoppeja ja kilpailuita!🏆

Ilmoittaudu mukaan virtuaaliseen ja kansainväliseen HAC Live Cup -kilpailuun

Tervetuloa kilpailemaan vuoden kovatasoisimpaan cheerleadingin yksilökilpailuun HAC Live Cupiin!

Welcome to compete in HAC Live Cup – the competition where we search for the most technically cheerleaders in tumbling, pom-dance and mobility movements! Instructions can be found in English below!

HAC Live Cup-kilpailun tarkoituksena on löytää teknisesti taitavimmat urheilijat ympäri maailman ja kruunata heidät HAC Live Cup-mestareiksi!

Kilpailun sarjat:
Akrobatia level 1-5
Tanssi- sarja: alle 12 ja yli 12 vuotiaat
Venyvyys- sarja: alle 12 ja yli 12 vuotiaat

Ilmoittautuminen

Kilpailuun osallistuaksesi sinun EI tarvitse olla HAC:n jäsen. Kilpailuun saa osallistua kuka tahansa, joka haluaa kisata joko akrobatiassa, tanssissa tai venyvyyksissä. Kilpailussa on mahdollisuus halutessaan osallistua useampaan leveliin ja sarjaan.

Täyttämällä ilmoittautumislomakkeen 25.4.2021 mennessä ilmoittaudut mukaan kilpailuun. Huomaathan että ilmoittautuminen on sitova.

Yksilöilmoittautuminen

Joukkueilmoittautuminen

Osallistumismaksut

Yksilönä 8€/sarja.
Joukkueena (vähintään 10 hlö) ilmoittauduttaessa osallistumismaksu on 6€/hlö/sarja.
Lisäsarja 5€/sarja/level.

Lasku osallistumisesta toimitetaan HAC jäsenille myClubin kautta ja seuran ulkopuolisille osallistujille ilmoittautumisessa annettuun sähköpostiin. Laskun maksaminen eräpäivään mennessä on edellytys kilpailuun osallistumiselle ja palautteen saamiselle.

Osallistuminen

Osallistujat lähettävät videot omista suorituksistaan osoitteeseen haclivecup@hac.fi WeTransfer palvelun kautta 25.4. mennessä. Videon voit lähettää täällä.
Kilpailuiden osallistujamäärästä riippuen, koostamme suorituksista kilpailukoosteen, joka näytetään palkintojenjakoineen erikseen tiedotettavana ajankohtana.
Videoiden kesto kaikissa sarjoissa on maksimissaan 1 min
Huom! Video voi olla kestoltaan myös lyhyempi! Jokaiselle ajoissa kisaan ilmoittautuneelle ja karsintavideon lähettäneelle toimitetaan kirjallinen palaute sähköpostitse!

Video ohjeistukset:

Kilpailuun osallistutaan lähettämällä vuonna 2021 kuvattu video.

Aloitathan videon esittelemällä itsesi (nimi, seura) joko kirjallisesti paperilla, suullisesti tai edtioimalla esittely videolle. Kilpailijan tulee olla tunnistettavissa videolta. Taidot voi kuvata erikseen ja editoida yhdeksi tai kuvata suoraan yhdeksi videoksi.

Tarkemmat sarja kohtaiset ohjeistukset löydät kilpailukutsusta TÄÄLTÄ.

Musiikki

Kilpailun järjestäjä tarjoaa kilpailijoille mahdollisuuden käyttää HAC:n vanhoja kilpailumusiikkeja. Musiikit löydät täältä.

Taitojen pisteytykset löydät seuraavista klikkaamalla alta:
AKROBATIA
TANSSI
VENYVYYS 

Yhteistyökumppanit
Lisäksi jokaisen sarjan voittajat palkitaan upein tuotepalkinnoin kilpailun yhteistyökumppanien toimesta! Mukana palkitsemassa muun muassa: Under Armour, Punttisali.com, Blingbowsfin sekä Crossfit Central ja Varsity Europe!

Insurance

Kaikilla ilmoitetuilla osallistujilla on oltava voimassa oleva vakuutus, joka kattaa kilpaurheilun. Järjestäjä ei ole vastuussa vakuuttamattomista urheilijoista tai muista paikalla olijoista. Kilpailun järjestäjä ei vakuuta osallistujia eikä kata tapahtumaan matkustamisesta aiheutuvia kuluja.

Tervetuloa mukaan kilpailuun!


The categories of the competition are:
Tumbling level 1-5
Pom-dance: under 12- and over 12-year-olds
Mobility/Body positions: under 12- and over 12-year-olds

 

Registration

The competition is open for anyone to participate in the categories available. An individual can participate in multiple categories and levels. By filling out this form by 25th of April 2021, you sign up for the competition. Please notice that the registration is binding.

Individual registration

Team registration

Participation fees:
Individual: 8€ person / level / category
Teams: 6€ person / level / category (Minimum 10 participants)
Additional category: 5€ person / level / category

An invoice regarding the participation fee will be sent to each participants through email after the registration has be submitted. Participation fee must be paid on time considering one’s participation. In case this does not happen, feedback will not be sent and the performance will be disqualified.

Participation & video instructions

The participants send a video of their performances to haclivecup@hac.fi through the WeTransfer service by 25th of April in 2021. The video can be sent here.
In case we have enough participants, we will put together a video compilation of the performances and stream it live – including the award ceremony!

Each performance can last up to 1 minute maximum. The video can also be shorter!

Every participant will receive a feedback form after they have paid the participation fee and sent their video to judges.

Video instructions

Videos must be shot in 2021. Please begin by introducing yourself by showing a written note, by talking or by editing it on the video. The participant must be recognizable of the video. Please edit the clips together or shoot as one piece.

Detailed instructions for shooting the video can be found from the competition invitation HERE.

Music

Kilpailun järjestäjä tarjoaa kilpailijoille mahdollisuuden käyttää HAC:n vanhoja kilpailumusiikkeja. Musiikit löydät täältä.

The scoresheets can be found from the links below:

AKROBATIA
TANSSI
VENYVYYS 

 

Collaborators

The winner of each category will be awarded by our awesome collaborators which are:

Under Armour, Punttisali.com, Blingbowsfin, Crossfit Central and Varsity Europe.

Insurance

Each participant must have a valid insurance that includes competitive sports. The organizer of the event does not insure participants nor take responsibility on anyone’s health.

Welcome to compete at the HAC Live Cup this spring!

Nyt voit tukea leijonaperhettä kannatusmaksulla

Olemme nyt lisänneet osaksi #suomenmaajoukkue -kampanjaa oman kannatusmaksu mahdollisuuden, jossa jokainen voi valita itselleen sopivan arvoisen mitalin tukeakseen seuramme toimintaa:
1. Pronssi Leijona -kannatusmaksu 10€ – TUE KLIKKAAMALLA TÄSTÄ

2. Hopea Leijona -kannatusmaksu 30€ – TUE KLIKKAAMALLA TÄSTÄ

3. Kulta Leijona -kannatusmaksu 60€ – TUE KLIKKAAMALLA TÄSTÄ

Kannatusmaksuilla pyritään turvaamaan lasten ja nuorten harrastustoiminnan jatkumista sekä  mahdollistamaan seuran tulevaisuuden toiminta.

Kannatusmaksut on lisätty MyClubin-kauppaan:
Voit helposti lisätä kannatusmaksun esimerkiksi vaatetilauksen yhteyteen tai maksaa kannatusmaksun sellaisenaan. Mikäli haluat tukea seuraamme isommalla summalla, voit lisätä ostoskoriin useamman kannatusmaksun. Huomaathan, että verkkokauppamme lisää tilauksiin automaattisesti 1,5€ suuruisen toimitusmaksun. Toimitusmaksu on huomioitu ostohinnassa, jolloin kokonaissumma on valitun kannatusmaksun suuruinen.

Voit osallistua seuramme tukemiseen myös esimerkiksi ostamalla seuratuotteita tai lahjoittamalla liikuntavälineitä. Teemme todella mielellämme myös yritysyhteistyötä ja otamme vastaan sponsorointiehdotuksia: olethan yhteydessä viivi.ylonen(a)hac.fi niin keskustellaan lisää!

Tutustu kampanjaan ja liity Suomen maajoukkueeseen osoitteessa www.suomenmaajoukkue.fi
Leijonaperhe kiittää lämpimästi kaikesta tuesta!

TUE HAC:TA KORONAN KESKELLÄ #SUOMENMAAJOUKKUE

Suomalainen urheilu ja urheiluseurat ovat joutuneet kovempaan mittelöön kuin koskaan aiemmin. Kamppailussa ei ole kyse pokaaleista vaan selviämisestä – poikkeustila on ajanut monet seurat taloudelliseen ahdinkoon.

Urheiluseurat tarvitsevat nyt kaiken liikenevän avun yli lajirajojen. Nelonen Media on käynnistänyt urheiluseurojen tukikampanjan, jossa myös Suomen Cheerleadingliitto jäsenseuroineen on mukana. Kampanja kannustaa kaikkia urheilun ystäviä, faneja ja harrastajia tukemaan urheiluseuroja erilaisilla tukiostoksilla, ostamalla pääsylippuja tuleviin peleihin ja tapahtumiin tai esimerkiksi hankkimalla fanituotteita. Kaikki seuroja tukeneet saavat jäsenyyden Suomen maajoukkueessa ja merkiksi maajoukkuepaikasta oman pelaajakorttinsa.

Miten voin tukea leijonaperhettä?

1. Osta seuran fanituotteita, kuten seurapaita, sukat, laukku ja muita asusteita tämän linkin takaa.
2. Osta seuran kuulokkeet tämän linkin takaa.
3. Osta liput tuleviin tapahtumiin, etänä tai liveä – tulevista näytöksistä ja tapahtumista tiedotamme nettisivuillamme, somessa ja MyClubissa!
4. Lahjoita seuralle, ole yhteydessä toimisto@hac.fi , keskustellaan yhdessä lisää!
5. Ryhdy yrityksenne kanssa seuramme sponsoriksi, lisätietoja erilaisista yhteistöistä tämän linkin takaa ja olemalla yhteydessä toimisto@hac.fi.

Lue lisää, auta urheiluseuroja ja lunasta paikkasi maajoukkueessa: www.suomenmaajoukkue.fi
Lue uutinen aiheesta SCL:n sivuilta.

Hanki itsellesi omat HAC kuulokkeet – samalla tuet seuraamme

Upeita uutisia!

Olemme kustomoineet yhdessä JoyActorin kanssa meille kovankin käytön kestävät HAC- nimikkokuulokkeet!
Kuulokkeet on mahdollista tilata valkoisena, mustana tai ilman painatusta TÄÄLLÄ hintaan 99€

https://joyactor.fi/tuote/hac

Ostamalla kuulokkeet tuet seuramme toimintaa!
Jokaista tilausta kohden saat myös kaupanpäälle PowerBankin! Eli jos tilaat kahdet, saat myös kaksi akkupankkia!

Kiitos kun tuet leijonaperhettä!

Go to Top