Terveyttä edistävä seuratoiminta
Jatkuvaa arjen perustyötä
HAC:ssa toteutuvat yhteisöllisen toistensa kunnioittamisen, avoimuuden ja tavoitteellisuuden arvot. Seurassa on valittuna päihteetön toimintatapa ja luotuna malleja haastaviin tilanteisiin tarttumiseksi.
Fyysisellä puolella turvallisten harjoitusten mallia on rakennettu vuosia ja työ jatkuu valmennuksen kehittämisen yhteydessä.
Valmentajilla on tiedossa levon ja ravinnon merkitys kilpaurheilussa. Näistä aiheista muistuttaminen jatkuu harjoituksissa ja vanhempainilloissa.
Terveysliikunta-ajattelussa on kolme puolta: fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen. Siis yksilö fyysisesti valmennettavana on liian suppea lähtökohta. Urheilun tulee tuottaa mielihyvää omassa porukassa.
Seuran toimintaa tarkasteltaessa otetaan huomioon niin fyysinen kuin henkinenkin ympäristö. HAC pyrkii vaikuttamaan harrastajan ympäristöön niin, että toiminta on turvallista ja miellyttävää. Lisäksi siihen on helppo tuntea kuuluvansa mukaan.
Seuran jäsenelle luodaan mahdollisuus saada tietoa terveellisistä elämäntavoista, jotka kaikki liittyvät myös kilpacheerleadingiin. Seuran toiminta myös tukee tätä elämäntapaa. Esimerkiksi käyvät kiusaamisen ehkäisy avustamalla joukkueiden ryhmäytymistä tai terveellisten ruokailujen järjestäminen kilpamatkoilla.
Fyysisten eli itse liikuntaan liittyvien asioiden huomioiminen on periteisesti urheiluseuroissa ollut etusijalla. Fyysinen puoli jaetaan aihealueisiin: yleinen liikunnallisuus, hygienia, päihteetön elämä, ravinto ja lepo.
Terveyttä edistävän urheiluseuran ideologia tarkentuu asenteita tarkkailemalla ja muuttamalla. Välineenä tähän on seuran imagon tai mielikuvan tietoinen rakentaminen. Tavoitteena on cheerleaderin avoin, urheilullinen, sosiaalinen ja päihteetön elämäntapa.