Mukaan seuratoimintaan

Tarvitsemme jatkuvasti innokkaita valmentajia, apuvalmentajia, joukkueenjohtajia ja muita toimijoita.
Jos olet lopettamassa aktiiviharrastustasi, mutta haluaisit vielä kuulua jengiin, juttele toki valmentajasi kanssa eri mahdollisuuksista.

Valmentajille ja apuvalmentajille järjestämme omaa koulutusta sekä lähetämme heitä ulkopuoliseen koulutukseen. Pääsääntönämme on, ettei kukaan aloita valmentamista "tyhjältä pöydältä", vaan toimii ensin apuvalmentajana ja siirtyy sitten myöhemmin vastaamaan omasta joukkueestaan.

Jos harkitset liikuntaa ammattina, saat valmentajaksi hakeutumalla kokeiltua osaa mahdollisesta ammatistasi. Samalla hankit lisämaininnan, joka huomioidaan valintakokeiden yhteydessä. Valmentajilta voit pyytää myös todistusta harrastuksesta hakiessasi liikuntapainotteisiin kouluihin.
Valmentamisen lisäksi lajin piirissä on monia muita antoisia ja tärkeitä tehtäviä. Yksi näistä on tuomarointi ja tuomaritoimintaan osallistuminen. Jokaisella on mahdollisuus osallistua Suomen Cheerleadingliiton tuomarikoulutukseen ja sitä kautta valikoitua erilaisten kilpailujen tuomariksi. Jos asia yhtään kiinnostaa, kannattaa lähteä mukaan!

Harrastajien vanhemmat muodostavat organisaation johdon ja varmistavat taloudelliset ja lailliset toiminnan ehdot.

Joukkueenjohtaja tarvitaan jokaisessa joukkueessa. He huolehtivat joukkueen käytännön asioiden organisoinnista, tiedottamisesta ja toimivat yhdyssiteenä vanhempiin päin. Jojot ovat valmentajien korvaamattomana apuna kilpailuissa, leireillä ja matkoilla. Jojona toimiminen edellyttää ensisijaisesti organisointi- ja yhteistyökykyä. Jojon tulisi olla tavoitettavissa sekä sähköpostitse että puhelimitse ja pystyä hoitamaan joukkueen asioita. Tehtävä edellyttää aikuisikää, vanhemmuutta sekä sitoutumista joukkueeseen ja sen tavoitteisiin.

HAC:n hallitukseen valitaan jäseniä kerran vuodessa seuran syyskokouksessa. Hallitustyöskentely voi kuulostaa vaikealta, mutta ei se sitä ole. Hallitus hoitaa käytännön asioita kuten varustetilauksia ja salivarauksia. Hallitustyöskentelystä ja sen opettelemisesta on varmasti hyötyä jatkossakin, koska kaikki yhdistystoiminta toimii samoilla säännöillä. Ilmoita, jos olet kiinnostunut. Lisätietoja saat HAC:n hallituksen jäseniltä.