Cheerleading

kaksi erilaista lajia samassa nimessä

Cheerleading jakautuu nykyisin kahteen hieman toisistaan poikkeavaan lajimuotoon, joita kutsutaan nimillä cheerleading (cheer) ja cheer-tanssi (tanssi).

Cheerleading on lajin perinteisempi muoto, jossa toiminnan tavoite ohjata ja kontrolloida yleisöä sekä saada se mukaan kannustamaan omaa joukkuetta. Tähän pyritään selkeiden käsiliikkeiden, voimistelun ja akrobatian avulla. Cheer-joukkueiden harjoittelu koostuu voimistelusta, hypyistä, pyramideista ja stunteista sekä lyhyestä tanssiosuudesta.

Cheer-tanssi on yleisön viihdyttämistä tanssin keinoin. Tanssijoukkueet keskittyvät nimensä mukaisesti tanssitekniikan, kuten piruettien, tanssiloikkien ja jalanheittojen harjoitteluun. Kilpailuissa tanssiiin kuuluvat vauhdikkaat, tekniikkaa vaativat ja eri tyylisuuntia yhdistävät esitykset.